Hauska setti retroilijan keittiöön. Valpuri serikuvakoristeen on suunnitellut Gunvor Olin-Grönqvist. Ollut tuotannossa vain pari vuotta, harvinainen! Jättimuki hiukan haalistunut muuten todella hyväkuntoisia.
Romuritarin kotisivuilta: Retroa kotiin
Armeijan SA-leimalla varustettu kirjoituspöytä. Valmistettu koivusta. Molemmissa sivukaapeissa ulosvedettävät laatikot. Keskellä ollut vetolaatikko, mutta se poistettu.
Katso lisää Romuritarin antiikkihuonekaluja: Kirjoituspöytä
Kategoria(t): Antiikkihuonekalut | Avainsanat: kirjoituspöytä | 4 Kommenttia »
Romuritarin tarina alkoi korvien välissä itämään varmaankin jo joskus 70-luvulla Jäppilässä, kun pienenä seikkailin mummolan vintillä auringonvalon siivilöityessä pölyisten ikkunoiden läpi. Jokaiseen mummola käyntiin liittyi pakollinen vintin tarkka koluaminen. Voimakkaimmin mieleen ovat jääneet ne vintin tunkkaiset ja ummehtuneet tuoksut, hehkuva lämpö, olihan yleensä näillä retkillä kesä- tai heinäkuun loma-aika, mystinen verhomainen valo ja ukin miljoonalaatikoista löytyneet aseen patruunat. Etenkään patruunoista ei uskaltanut koskaan hiiskua kellekään saatikka kysyä mistä olivat tulleet. Ukki oli ollut sodassa.
Juniori kiekkoilijana joskus 80-luvun alussa olimme leirillä muinaisessa Tšekkoslovakiassa ja mikä tähän vanhan romukaipuuseen viittaa on se, että nuoren juniorin kamera oli tallentanut kuvia ainoastaan vanhoista ränsistyneistä rakennuksista, takorautaisista aidantolpista, koristelluista katuvalaisimista ja kirkontorneista…no oli siellä 30 kuvan joukossa kaksi yhteispotrettiakin, joissa minäkin Intersportin pipo vinossa poseerasin. Tuliaisostoksina oli tympeän suklaan ja värikylläisten, mutta mauttomien karamellien lisäksi, kopio vanhasta vinttikaivosta ja pieni tiimalasi, toisilla puolitoistametriset pehmonallet, joista Tupolevissä olisi kuulunut periä ainakin se lastenlippu.
Minä en oikein ymmärtänyt noita pehmonalleja, eikä isä niitä minun kuvia ja sitä vinttikaivoa… lainaten ”minkä helevetin takia sinä noita aidan tolppia kuvasit, kun siellä oli ihmisiäkin?”..no kun olivat hienoja.
Lukio aikaan autoiän lähestyessä sain manipuloitua vanhemmat rahoittajaksi vanhaan PV-544 Volvoon. Piti olla ruosteeton. No sitä rakennettiin isän kaverin autotallissa, kesämökin helteisessä navetassa, isän toisen kaverin autotallissa ja taas jäätävässä navetassa ja heti 3 vuoden kuluttua se olikin ruosteeton. Alkuperäistä autossa olikin jäljellä kattopelti ja rekisterikilvet. Kavereilla oli Escortit ja Corollat, minulla ruosteeton vanha Volvo.
Opiskeluikään kai kulminoituu muutakin, sillä kun opintolainaa sai, niin ensimmäisellähän piti ostaa normaali opiskelijoiden suosima kierrebarokki sohvakalusto…ja noihin aikoihin varsinaisesti vanhat tavarat tulivat harrastukseksi. Huutokaupoista tuli tuttu paikka.
Ote shoppailun lomasta helsingissä. Meidän oli puhe mennä morsiamen (nykyinen rouva) kera maan metropoliin vaate ostoksille. Osuipa silmiin ilmoitus huutokaupasta. Kotiin tuomisina morsiamella budjetin sallima kostyyminen ehostus, sulholla virsikannel ja 30-kiloinen laivalamppu. Vaatteista en ilennyt sillä viikolla valittaa.
Kun sitten töitäkin oli paiskittu lähes parikymmentä vuotta alkoi olla aika toteuttaa unelma, jonka toteuttamiseen useampaan kertaa oli tullut myönnettyä lupa itselle henkisesti, eli perustaa antiikkiliike. Kun vaimokaan ei ymmärtänyt vastustella, alkoi normaali yrityksen perustamis proseduuri, yhtiömuoto, nimi, kauppapaikan etsintä, viranomaiskuviot, varaston hankkiminen, kauppapaikan sisustaminen, kotisivut jne. ja vajaan kolmen kuukauden synnyttelyn jälkeen pullahti potra Romuritari maailmaan.
Kun moni on nimen historiaa kysynyt, niin tässä selvennys vielä siihenkin. Sanottuani itseni irti kunniallisesta palkkatyöstä, äitee ehätti kysymään, että mitäs nyt meinaat tehdä?…kun hiljaisuutta oli kestänyt sen seitsemän sekuntia tokaisi poikansa läpivalaisun omaava jotta ”Ai niitä ROMUJA!”
Kiertelemmättä paras, myönsin. Joitakin päiviä myöhemmin lapset ilkamoivat kotona Tutti-Ritarin sutkautuksia ja kuultuani tutun lasten sankarin äänen, kysyin spontaanisti pitäisiköhän isistä tulla RomuRitari? …vastaus oli jee! Kun kirjanpitäjä, pankinjohtaja, useimmat tutut ja muut täysipäisinä pitämäni henkilöt sanoivat Joo!, oli nimivalinta suhteellisen helppo. Toisen Romu on toisen Aarre ja RomuRitari pelastaa näitä aarteita maailmalta, siinä se.
Lue myös: RomuRitarin antiikki ja talonpoikaisantiikki.
Kategoria(t): Antiikki | Avainsanat: Antiikki, vanhat tavarat | Jätä kommentti »
Romuritarin antiikkiliike tulee pian kahden vuoden ikään. Tavaraa on tullut ja mennyt ympäri suomen. Asiakaat ovat löytäneet meidät kohtuullisen, hyvin vaikka toimipaikkamme liikerakennuksen takaosassa ilman näyteikkunoita ei ehkä ole ollut se kaikista näkyvin. Toisaalta näyteikkunamme on ollut kotisivut, joilla ensimmäisenä vuonna vieraili n. 50 000 ja toisena jo n. 120 000 kävijää.
Lama-Suomi on kuitenkin muutoksia tarjolla, eikä siitä paitsi jää RomuRitarin kotoisaksi tullut linnakaan. Kiinteistö, jossa olemme vuokralla saa uuden omistajan ja usein uusilla isännillä on uusia tuulia mielenpäällä. Tässä tapauksessa omistaja tarvitsee tilamme oman konseptinsa toteuttamiseen ja Romuritari runsaasti pahvilaatikoita pakattavaksi. Bisnes on bisnes ja kuplamuovi on bubbelblast. No vallihaudan kuraveteen ei tämä antiikkiliike jää makoilemaan, vaan uusi linnoitus on jo vallattu, Upea Sininen talo, joensuun keskustasta. Talo on aikoinaan rakennettu ajuri Antti Haloselle vuonna 1912.
Kierreltyämme ja kaarreltuamme ympäri Joensuun raitteja näinä päivinä löytyi luonnollisesti useita liiketiloja suurine näyteikkunoineen.
Kategoria(t): Antiikkiliike | Jätä kommentti »
